Koulutukset ja valmennukset yrityksille

Koulutukset ja valmennukset yrityksille toteutetaan aina räätälöidysti tilaajan tarpeiden mukaan. Valmennus etenee työntekijöitä aidosti kuunnellen ja yhdessä osallistuen, kun teidän koko tiimi ja työyhteisö voi hyvin se on koko yrityksen etu. 

Valmennuksessa esiin nousseiden ongelmien ja haasteiden tunnistamisen myötä lähdetään rakentamaan aidosti toimivia ratkaisuja ja toimintamalleja. Syntyy uusia ideoita joiden avulla kiteytyy yhteinen toimintasuunnitelma, joka pohjautuu yrityksen arvoihin ja asetettuihin tavoitteisiin.

 

Valmentajana erityiskiitosta olen saanut asiakkaideni oivalluttamisesta ja asiakkaani ovat löytäneet uusia voimavaroja, uudenlaista motivaatiota, jaksamista työssään ja merkityksellisyyden tunteen. 

Merkityksellistä työtä tekevät henkilöt ovat entistäkin sitoutuneempia työhön ja työyhteisöön, kun työntekijät kokevat tekevänsä jotain mekityksellistä työn tuottavuus ja laatu nousee uudelle tasolle. 

Koulutukset ja valmennukset yrityksille toteutetaan aina toiveesi mukaisesti.

Millaisiin ongelmiin voidaan löytää ratkaisuja?

  • Onko tiimihengessä kehittämistä?
  • Onko työntekijöissä ollut tavallista enemmän vaihtuvuutta?
  • Onko ongelmia löytää uusia työntekijöitä?
  • Onko yrityksellänne liian korkeat rekrytointi kustannukset?
  • Onko joillakin henkilöillä liian paljon sairaspoissaoloja?
  • Kuluuko esimiehen aikaa liikaa sairaslomien paikkailuun?
  • Tuntuuko että esimiesten aika että aika kuluu ”tulipaloja sammutellessa”?
  • Onko esimies ”burn outin” partaalla?
  • Oletteko menettäneet arvokkaita osaajia kilpailijalle?
  • Onko tiimissä jokaisella omat selkeät vastuualueet ?
  • Onko joku tiimi jossa monikaan ei halua työskennellä?
  • Onko tiimissäsi ollut outoa kismaa työntekijöiden välillä?
  • Voivatko työntekijät kokea oman työn olevan mielekästä?
  • Voisiko yhteishenkeä työpaikalla kasvattaa?
  • Voisiko sairaspoissaoloja vähentää?

Yksittäinen työntekijä ei useinkaan näe omaa arvoaan osana yrityksen tuottavuutta… Sairauspoissaolot kuitenkin kuormittavat yrittäjiä. Enää ei ole työpaikkoja joissa ”käydään vain töissä”. Vaan jokaisen työntekijän panos on arvokas. Vaikeammin määriteltäviä menetettyjä arvoja ovat laadun heikkeneminen tai reklamaatioiden lisääntyminen.

Yritykselle räätölöidyn valmennuksen edut:

  • Henkilöstön hyvinvointi
  • Työssä viihtyminen
  • Laadun parantuminen
  • Reklamaatioiden vähentyminen
  • Hyvä yhteishenki ja viihtyvyys
  • Henkilöstön vaihtuvuus vähenee
  • uuden henkilön kouluttamiseen tarvittavat resurssit vähenee
  • rekrytointikustannukset vähenevät
  • sairauspoissaolot vähenevät
  • Johdolle enemmän aikaa toiminnan kehittämiseen.
  • Sitoutunut ja osaava henkilökunta
  • Työntekijät kokevat että heitä ja heidän osaamistaan arvostetaan.
  • Virkeä ja elinvoimainen henkilöstö

Tiimivalmennus - Peruspaketin sisältö:

Tiimivalmennuksen peruspakettiin räätälöimme 3-4 tunnin ryhmävalmennuksen valitusta aiheesta 5-10 hengen tiimeissä. 

Aiheet valitaan tiimeittäin. Yhdelle tai useammalle tiimille voi olla sama aihe, mutta toteutuksessa nousee esiin kunkin tiimin tärkeimmät kehityskohdat. Jokainen työntekijä pääsee osalliseksi ja tulee kuulluksi.

Tiimin kanssa yhdessä vietetty koulutushetki luo uudenlaisia suhteita tiimiläisten välillä ja yhteishenki kehittyy. Uusimmatkin työntekijät pääsevät helposti mukaan sisälle tiimihenkeen. 

Tiimin kehittymisen vaiheet: Ongelmana saatta olla tiimin sisäiset ”kuppikunnat”, joihin voi uuden henkilön olla hankala päästä mukaan. Esimerkkinä tupakoivien ja tupakoimattomien porukat. Kun on luotu yhteyksiä työtovereihin, niin myös työhön liittyvissä onglema tilanteissa on helpompaa kysyä neuvoa. 

Voidaan myös pohtia millainen on hyvä työkaveri? Milloin viimeksi olet kysynyt siltä puoli tutulta hiljaiselta työkaverilta mitä kuuluu? Miten sinulla menee? 

Valmennuksessa käsiteltävät aihealueet valitaan alkukartoituksen perusteella. Tiimipäiviä voi olla yksi tai usempia vuoden aikana.

Mitä sinulle kuuluu ? Henkilökohtainen valmennus:

Tarjoukseen voimme sisällyttää henkilökohtaista valmennusta valituille henkilöille. Jolloin valmennukset räätälöidään tilanteen mukaan.  Valmennuksessa käsitellään työssä jaksamista ja työssäviihtymistä. Työntekijöiden henkinen hyvinvointi on työyhteisön arvokkain voimavara. Saattaa löytyä ratkaisuja esim. pitkittyneisiin sairaslomiin.

Esimiesvalmennus paketin sisältö:

Esimiehen kanssa käymme tiimivalmennuksen jälkeen henkilökohtaisen valmennushetken. Tällöin esimiehelle jää toimintasuunnitelma, miten jatkaa oman menestyksekkään tiimin rakentamista. Tämä valmennushetki saattaa olla arvokas voimavara silloin kun esimies on kuormittunut tiimissä esiintyneiden haasteiden vuoksi. Mistä voin löytää tarvittavat voimavarat muutokseen? Miten tiimini voi päästä asetettuihin tavoitteisiin?

 

Yrityksen tavoitteet

Valmennusten lähtökohtana on että yrityksellä on selkeät visiot ja tavoitteet selvillä, jotta niitä voidaan tiimeissä hyödyntää ja tiimi saadaan sitoutettua yrityksen tavoitteisiin.

9 paranemisen avainekijää luentosarja

9 paranemisen avaintekijää luentosarja. Kannustaa jokaista ottamaan vastuuta 9. elämän eri osa-alueella. Elämää voi aina parantaa! Tiivistettynä sopii myös tykypäivään luentona. Joiden väliin voidaan suunnitella rentouttavaa tekemistä tai aktiviteettia.

Koulutus ja yritysvalmennukset

Miten voin olla avuksi?