EFT-valmennus

EFT valmennuksen avulla sinulla on mahdollista saavuttaa sisäinen tasapaino.

Tarkoittaen että tunne, keho – ja mieli on tasapainossa.

Valmennuksessani opit tämän menetelmän käytön niin että voit käyttää sitä myöhemmin omassa elämässäsi, missä ja milloin vain.

 

Mihin EFT perustuu?

EFT-valmennus on kuin yhdistelmä vanhaa kiinalaista lääketiedettä ja akupunktiota ilman neuloja. EFT-hoidon kehitti amerikkalainen, Stanfordin yliopiston insinööri Gary Craig 1980-luvulla.

EFT on lyhennelmä sanoista Emotinal Freedom Techniques eli suomeksi tunteiden vapautustekniikka.

Hoidon ideana on, että kun kielteiseksi koettu tunne syntyy meissä, johtuu se sitten vanhoista muistoista, synnynnäisestä ominaisuudesta (esim fobiat) tai muusta, se saa kehossamme aikaan tietyn reaktion, minkä koemme epämiellyttäväksi.
Tämä epämiellyttävä tuntemus syntyy siitä, että sähköenergia ei virtaa kehossamme ja jossain energiakanavassa /meridiaanissa syntyy silloin ikään kuin sähköhäiriö. Koko kehomme toiminta perustuu sähköiseen tiedonsiirtoon.
Tiedämme, että esimerkiksi kipuaistimus on hermostossa kulkevaa nopeaa sähkönsiirtoa, samoin sydämen toiminta, ajattelumme, tunnereaktiomme jne. Kehon sähköjärjestelmän häiriö saattaa tuntua vaikkapa ”perhosina vatsassa”, ”puristavana tunteena rinnassa” tai ”palana kurkussa”.

Kenelle?

 Hoitoihin ei ole ikärajaa, sopii hyvin myös lapsille ja nuorille tai vanhemmille itsehoitovälineeksi perheen ongelmiin. EFT- hoitoa on käytetty ennen kaikkea erilaisten tunneperäisten ongelmien hoitoon, kuten:
  •  Pelot ja fobiat

  • Traumaattiset muistot ja muut häiritsevät muistot (esim. suru)

  • Riippuvuudet 

  • Hoitamaan alentunutta itsetuntoa ja muita haitallisia tunteita itseen liittyen

  • Painonhallintaaan ja itsetunnon kohottamiseen

  • Ahdistukseen ja paniikkikohtauksiin

  • Suorittamiseen liittyviin ongelmiin ja erilaisiin pakko-oireisiin

  • Ihmissuhde- ja parisuhdeongelmiin 

  • Tunnelukkoihin ja häiritsevien tuntemusten vapauttamiseen kehosta

  • Myös stressin aiheuttamiin fyysisiin oireisiin

EFT-hoidosta on ollut apua erilaisiin riippuvuuksiin, joihin menetelmä on antanut nopeita tuloksia. Liikalihavuus, syömishäiriöt, makeanhimo, tupakka, alkoholi jne. Myös ADHD-lapsia on saatu rauhoittumaan. Koska monet sairaudet saattavat johtua edellä mainituista tunneperäisistä ongelmista, voidaan myös niihin mahdollisesti saada apua EFT:n avulla.
Läheisen menettämiseen liittyvä suru saattaa jäädä käsittelemättömänä kehoon ja aiheuttaa fyysisiä oireita, elllei sitä pysty käsittelemään, tähän EFT on erinomainen apuväline.

Miten se toimii?

EFT-hoidossa terapeutti auttaa asiakasta pääsemään eroon negatiivisesta tunteesta, naputtelemalla sormin meridiaanien päätepisteisiin jolloin tunnelukko vapautuu (oikosulku korjautuu), jonka jälkeen esim. hoidettuun muistoon yhdistyneet häiritsevät tunteet eivät vaivaa joko lainkaan tai huomattavasti vähemmän.
Terapeutti käyttää siis ”mentaalista akupunktiota” fyysisellä tasolla ilman neuloja.
Koska monet sairaudet saattavat johtua edellä mainituista tunneperäisistä ongelmista, voidaan myös niihin mahdollisesti saada apua EFT:n avulla.
Hoito kestää vain muutamia minuutteja hoidettavat pääsevät tunnelasteistaan tavallisesti pysyvästi ja jatkavat elämäänsä keveämmin mielin ja rennommin, kokien elämänsä taakan keventyneen.
Valmennuksen jälkeen asiakkaalla on käytössään itsehoitoväline, jota hän voi tarvittaessa käyttää nopeasti ja helposti missä vain ja milloin vain kokiessaan siihen tarvetta.

Mistä hoidosta minun kannattaisi aloittaa?

Body and Mind Balancing on monipuolinen yhdistelmä eri hoitomuotoja, sen avulla on saatu hyviä hoitotuloksia. Sisältäen tarvittaessa myös EFT tekniikoita tunteiden vapauttamiseksi.

 

[maxbutton id=”2″ ]

ensimmäisestä EFT hoitokerrasta saat 20 euron alennuksen!

 

ps. EFT valmennus onnistuu myös videopuhelun tai skypen välityksellä asuit sitten missä päin suomea tai maailmaa tahansa!

 

[maxbutton id=”2″ ]

 

Onko sinulla vielä kysymyksiä?

Ota yhteyttä, uusille asiakkaille 15 minuutin ilmainen konsultaatio.

[maxbutton id=”2″ ]

 

, , , , ,

%d bloggaajaa tykkää tästä: